torstai 28. kesäkuuta 2012

Schloss Neuschwanstein 21.6.

Munchen on ollut tähänastisen reissun sateisin etappi. Joka ilta on tullut vettä ja yhtenä yönä ukkosti oikein kunnolla. Päivisin on onneksi ollut paisteista. Leirintäalue (Thalkirchen) ei ole ollut kaikkein mieluisin. Edes naisten vessoissa ei ole rinkuloita, tosi mukavaa kyyköttää pönttöjen päällä… Yhdestäkään hanasta ei tule kuumaa vettä, ellet maksa siitä. Viiden minuutin suihku maksaa euron. Alue on tosi iso, joten ei täällä ole minkäänlaista yhteishenkeä. Bongattiinpa yksi suomalainenkin perhe uuden Volvon ja uuden, ison vaunun kanssa. Siellä syötiin kunnon puutarhakalustolla ja pöydällä Marimekon Unikko-liina. Hupaisaa, kun liikkuu tällä meidän minivaunulla ja mahdollisimman vähällä tavaralla :D

Ensimmäisenä päivänä oli meikäläisen henkilökohtaisesti eniten odottama kohde. Schloss Neuschwanstein Alpeilla, Fussenin kylän lähellä. Niitä maisemia ei voi sanoin kuvailla. Olin täysin myyty! Kaksi pientä pettymystä korvattiin kyllä huikeilla maisemilla. Ensinnäkin, osa linnan julkisivusta oli peitetty rakennustelineillä ja muovilla remontin takia ja siksi siitä ei saanut kuvia joka puolelta. Toiseksi, linnassa sisällä ei saanut kuvata. Siellä olisi ollut esittelemisen arvoista ainakin kruunajaissali, jota ei koskaan käytetty. Kattomaalaukset ja hillittömän iso kattokruunu olivat upeat. Muutenkin ne muutamat huoneet, jotka kuningas Ludvig ehti saada valmiiksi ennen kuolemaansa, olivat seinämaalauksilla kauttaaltaan koristeltuja. Suurin osa linnaa on jäänyt keskeneräiseksi, eikä sitä pääse näkemään.

Linnalle kuljetaan ylämäkeä reilun kilometrin matka ja se käy kyllä kuntoilusta. Mikäli nousu epäilyttää, niin lipunmyynnin luota pääsee hevos- tai bussikyydilläkin. Kannattaa jatkaa linnalta vielä vähän eteenpäin Marienbruckenille, sillalle, joka ei sovi korkeanpaikankammoiselle. Alla menee pieni vesiputous. Sillalta saa kaikkein parhaat kuvat linnasta ja matkan varrelta näkee läheiselle järvelle, jonka vesi on uskomattoman sinistä. 

Me käytiin syömässä rinneravintolassa, joka on hieman linnan alapuolella. Hinnat on edulliset ravintolaksi, mutta palvelu ei ehkä ollut kaikkein onnistunein suoritus. Jarnolle tuotiin ihan väärä annos ja kun siitä sanottiin, niin vastaus oli vaan sorry. Oikea ruoka tuli kyllä nopeasti. Jälkiruuaksi otettiin jäätelöt ja Tuukan pallosta löytyi paperia. Korvaukseksi tuotiin uusi pallo, vaikka kyllähän tuo ensimmäinenkin tuli syötyä.




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti