torstai 27. kesäkuuta 2013

Lyypekki

Univelkaa oli päässyt kertymään, joten herättiin myöhään ja lähdettiin vasta puolilta päivin liikkeelle asunnolta. Aamupalatarvikkeet jäi illalla hankkimatta, joten nyt mentiin kaupan kautta joen varteen istumaan ja syömään.

Kierreltiin vähän kaupoissa ja mentiin sitten St. Mariens-kirkkoa ihailemaan. Sisäänpääsy on 2€/hlö, joka on hyvin kohtuullinen maksu kirkon ylläpitämisen tukemiseen. Kirkkoa on alettu rakentaa 1200-luvulla ja vuosien sekä tyylisuuntien muuttuessa siitä on tullut goottilaisen rakennustyylin mallikirkko noin seitsemällekymmenelle muulle kirkolle. Sisällä on hyvin mielenkiintoinen astronominen kello, joka on näkemisen arvoinen. Toinen mainitsemisen arvoinen yksityiskohta on vanhat kirkonkellot, jotka vuoden 1942 pommituksessa ovat tipahtaneet alas ja ovat edelleen samalla paikalla, lattia niiden ympäriltä sortuneena.








Päämäärättä kävellen löytyi toinenkin second hand-levykauppa, Woanders (Beckergrube 60/62). Siellä oli isot valikoimat joka tyylin lp- ja cd-levyjä. Ainakin muutama levy jäi miehelle käteen.

Tuumattiin myös, että tunnin kestävä kanavaristeily sopii hyvin meidän aikatauluun ja niinpä hypättiin puolen tunnin välein kulkevaan laivaan. Risteily maksaa 12€/hlö ja on saksaksi opastettu. Laivasta näkee kivasti kaupunkia ja pääsee kiertämään koko saaren ympäri jalkojaan rasittamatta.







Kaiken ohjelman jälkeen piti tietysti syödäkin ja jo kotona olin kaivellut netistä paikallisen panimoravintolan, Brauberger brauerein. Listalla oli perinteisiä pihvi- ja schnitzel-annoksia. Otettiin kerrankin kummatkin samat annokset ja kyllähän ne maistui. Panimon oma olut oli kuulemma hyvää.



Aamulla matka jatkuu pienen Primark-pysähdyksen jälkeen Hollantiin!

On the road again!


Tällä kertaa matkaan lähdettiin Naantalista Finnlinesin laivalla. Vertailin hintoja ja edelleen Viking Line on hinnoissaan kyllä hyvin mukana kilpailussa, mutta lyhyemmän matka-ajan ja hintaan kuuluvien ruokailujen vuoksi päätös kallistui Finnlinesin puoleen.


Laivallahan ei ole mitään ihmeellisiä palveluita, pieni kauppa on auki muutaman lyhyen pätkän matkan aikana ja kahvia sekä mehua voi hakea ilmaiseksi ruokailujen välissäkin, mutta meille ne riittivät mainiosti. Oli todella rauhallista ja noutopöydän ruuat olivat hyviä!



Vähän hullulla aikataululla paineltiin yötä myöten Trelleborgiin reilut 700 kilometriä, mutta kun halvat lauttamatkat olivat vain tietyillä lähdöillä, niin niihin oli ehdittävä. Ehdittiin pitää pari taukoa kuitenkin, ensin Maxi ICAssa ja toinen vähän ennen Jönköpingiä Brahehusin raunioilla.



Kun päästiin Trelleborgin satamaan, katsottiin missä rekkakuskit yöpyy ja auto parkkiin. Taunuksesta kaadettiin takapenkki ja levitettiin patja sinne. Hyvin nukutti sen nelisen tuntia, mitä ehdittiin silmiä ummistaa. Lounaaksi pastasalaatti ja muita eväitä ICAsta vielä mukaan ja taas laivaan. Nils Holgerssonilla seilattiin kohti Travemundea, josta oli parinkymmenen kilometrin matka Lyypekkiin ja meidän ensimmäiseen majapaikkaan.



Booking.comista löysin todella hyvät arvostelut saaneen Haus Jessopin, joka on yhden perheen omistama ”hotelli”. Meillä on oma kolmio, erittäin siisti ja tilava ja lyhyen kävelymatkan päässä Lyypekin vanhasta kaupungista. Omistaja oli tosi mukava ja puhui hyvää englantia, jopa niin hyvää, että mieleen tulee ettei hän ehkä olekaan alkuperäinen saksalainen. Majapaikkaa voin siis kerrankin suositella hyvillä mielin!





Lähdettiin pienelle iltakävelylle ja eksyttiin heti pieneen levykauppaan, joka pursuaa käytettyjä lp:itä ja cd:itä. Vain käteinen kelpaa maksuvälineenä, joten joudutaan huomenna palaamaan kauppaan. Osoite on Hansestrasse 31.




Vaikka kaikki kaupat olivat jo kiinni, niin oli toisaalta ihan mukavaa kuljeskella tyhjässä kaupungissa. Kukaan ei tunkenut valokuviin tielle enkä itse pönöttänyt kenenkään edessä. Täytyy käydä huomenna uudestaan muutamassa kiinnostavassa paikassa, kirjoitellaan niistä sitten lisää paremmilla tiedoilla.



 Joitain kuvia kuitenkin nyt tuoreeltaan.












keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Miniloma Tallinnassa

Kesäloman alkamisen kunniaksi teimme isompien lasten kanssa yhden yön reissun Tallinnaan. Tuskanhiki saatiin pintaan sataman parkkialueella, kun kortti ei automaattiin kelvannut ja sopivaa rahaa ei ollut riittävästi mukana. Parkki on muuten yllättävän kallis, yli 30 euroa vuorokaudelta! Kun kaiveltiin kaikkien lompakoista kolikot, niin saatiin ostettua parkkiaikaa seuraavaan päivään, mutta ei ihan riittävästi. Herran haltuun ja matkaan. Ei muuten saatu sakkoja...

Olin ostanut oikein pakettimatkan Tallinkin sivuilta, laivamatkat ja yö Tallinkin spa-hotellissa maksoi kolmelta hengeltä noin 160 euroa. Hintaan kuului tietysti aamiainen ja kylpylän vapaa käyttö.

Juostiin laivasta Rocca al Maren ilmaiseen bussiin, koska se lähti vartin päästä satamaan saapumisesta. Kauppakeskuksessa saimme helposti kulumaan useamman tunnin ja tulimme sitten viimeisellä (16.50) bussilla takaisin keskustaan ja hotellille.

En ollut aiemmin huomannut Bon Appetit ja Kunst & Hobi Galerii-liikkeitä, joista teinkin kivoja ostoksia. Ensimmäinen on keittiötarvikeliike, joka myy englantilaista Kitchen Craft-merkkiä. Aivan ihania cupcake-vuokia ja kakuntekijöiden tarvikkeita! Kunst & Hobissa oli askartelutarvikkeita esimerkiksi koruntekijöille ja scrapbook-/korttiaskartelijoille. Itse ostin muutamia leimasimia ja korttipohjia ja pyörittelin kyllä käsissäni ihania askartelupapereita. En ole perehtynyt tarvikkeiden hintoihin, joten en osaa sanoa olivatko ne Suomea paljon edullisempia, mutta veikkaan, että täältä voi tehdä löytöjäkin.


Syömässä käytiin ihanassa Mack Bar-b-que:ssa, jossa kävin aiemmin talvella ensimmäistä kertaa, kun olin reissussa ystäväni kanssa. Söin taas Pulled pork sandwichin, joka on ihan mielettömän hyvää. Lapset tilasivat talon jääteet juomiksi ja ne oli aivan valtavat. Jälkkäriksi käytiin ihailemassa Nestle Jäätisekohvikin mieletöntä irtojäätelövalikoimaa, joka oli laitettu houkuttelevasti esille. Pinkki-vihreää Hello Kitty-jäätelöä oli pakko maistaa, aivan kuin jotain karkkipurkkaa.




Hotellilla käytiin jättämässä laukut huoneeseen ja lähdettiin vielä kävellen hakemaan Rimistä iltapalaa. Olen aivan ihastunut Old Spicen vaihtuviin miestentuoksuvalikoimiin ja vein taas muutaman purkin niitä tuliaisiksi miehelleni. Tänä keväänä purkkeja koristivat metsän eläimet, aiemmin erilaiset matkakohteet. Foxcrest on lempparini!
Suolaisten leipomusten lisäksi piti tietenkin saada leivoksia! Nämä kukkakoristellut olivat herkkua.


Ennen iltapalaa käytiin kuitenkin koepolskimassa spa. Viikolla siellä oli mukavan rauhallista, poreissa ja saunoissa sai lölliä rauhassa. Erityismaininta turkkilaisen hammamin kuumille kiville ja höyrysaunalle, jossa sai selällään ihailla pieniä valoja ja nauttia vaan.


Jostain sitä virtaa riitti vielä pienelle iltakävelylle. Vaikka ollaan käyty Tallinnassa sen sata kertaa, ei olla koskaan käyty tutkimassa niitä sataman lähellä olevia portaita. Paikalliset nuoret viettivät siellä aikaa ja toiselta puolelta löytyi helikopterikenttä. Joku tarkoituskin tällä hylätyllä rakennelmalla on ollut, mutta en yhtään tiedä mikä. Olisi kiinnostavaa kuulla, jos joku osaisi siitä tarkemmin kertoa.






Hyvin nukutun yön ja maittavan aamiaisen jälkeen käytiin vielä toiseen kertaan spassa lillumassa. Voin rehellisesti tunnustaa, että siirryin vain porealtaasta saunaan ja viihdyin niissä siihen asti, että oli aika lähteä huonetta luovuttamaan.

Meidän piti tehdä vain pieni kävelylenkki vanhan kaupungin ulkosyrjää seuraillen, koska sielläkään ei ole koskaan tullut käytyä, vanhassa kaupungissa kylläkin, mutta reitti tuntui vaan venyvän ja lopulta Viru-keskukselle palatessamme oltiin kävelty melkein kaksi tuntia. Matkan varrelta löytyi leikkipuisto, piharakentamisen taidenäyttely ja kaunis puisto.















Apteekista ostin nopeasti muutamat vakiotuotteet ja sitten syömään Rotermanni-korttelin Basiliikiin. Ollaan käyty paikassa muutaman kerran ennenkin pizzalla ja sitä tälläkin kertaa valittiin. Jälkkäripirtelöt ja tiramisu olivat hillittömän hyvät, jos pizzat olivatkin vähän uunissa kuivahtaneita. Paikassa on myös wi-fi ja ystävällinen palvelu!



Sittenpä aikaa olikin enää toiseen, nopeaan Rimi-pyörähdykseen. Oltiin raahattu koko reissu mukana kaljakärryä, mutta yhtään alkoholijuomia ei ostettu. Kärry oli nimittäin Angry birds-limsalaatikoiden kuskaamista varten.

Kiva retki oli ja tuntui kuin olisi ollut pidemmälläkin lomalla, Tallinna on aina yhtä ihana!