Ei se matkustaminen tähän lopu...

Sain juurikin näppäiltyä varauksen ei ehkä seuraavana tapahtuvasta, mutta kohtuullisen pian tulevasta matkasta. Lapset ovat kovasti pyytäneet päästä ihan tavalliselle rantalomalle johonkin lämpimään, kun kuulemma kaikki muutkin siellä käyvät. No, tämä äitihän istui koneen ääreen, tutki ja vertaili. Päädyin siihen, että Kroatia on täydellinen niin matkabudjetin, lyhyen lentoajan kuin kiinnostavuuden kannalta. Siispä syyskuussa pääsemme nauttimaan Splitin rannoista ja linnoista, toivottavasti myös pienelle Dubrovnikin retkelle löytyy aikaa. Lonely Planet Croatia tuli jo postissa!

Lisäys 7.5.

Kunhan loppuviikosta saan näppäiltyä parit varaukset, niin voidaan julkistaa lisää tulevia reissuja. En malta odottaa, on niin mieletön kesä tulossa!

Aloha!

Olin odottanut Havaijin matkaa aivan mielettömästi ja odotukset oli tosi suuret. Ja ne kaikki ylittyi! Tiedättekö, en pysty kuvailemaan enkä edes valokuvilla kunnolla näyttämään, kuinka kaunista siellä oli. Vuoret oli niin vihreitä ja vesi turkoosia. Aallot kauniin vaahtopäisiä ja rannat puhdasta hiekkaa. Sademetsää ja bambuviidakkoa, oikea vesiputous ja tulivuoren kraateri. Aurinko lämmitti ja pieni tuuli vilvoitti. Kuinka sitä voisi täydellisesti selittää?

Kuuden tunnin lento oli kieltämättä pitkä, mutta heti kentällä tiesit tulleesi Havaijille. Ihana musiikki soi ja kuulutuksissa toistui alohat ja mahalot. Laukkujen saamisen jälkeen hypättiin taas bussiin, joka vei Dollarille. Tiskillä oli hyvin rento tyyppi, joka sai melkoisen helposti puhuttua meidät ympäri. Oltiin nimittäin varattu kaikkein pienin ja halvin auto, mutta kun muutamalla kympillä lisää meille tarjottiin avo-Mustangia, niin tottahan me hetken jahkailun jälkeen päätettiin, että kerran elämässä.

Hotellille oli noin kymmenisen kilometriä matkaa ja saatiin ihme kyllä auto parkkiin läheiselle kadulle. Olin vaan niin ihastuksissani kaikesta; hibiscus-kukkasista, palmuista, lämmöstä... Meidän hotelli oli oikea pilvenpiirtäjä, kuten monet muutkin Waikiki Beachin läheisyydessä olevat hotellit. Huone oli 34. kerroksessa. Käytiin heittämässä tavarat sinne ja haettiin tien toiselta puolen pienestä kaupasta iltapalaa.

Hotellin aulassa oli kala-allas.

 Aamulla päästiin kunnolla ihailemaan maisemia ja piti tirauttaa onnen kyyneliä, kun kaikkialla oli niin kaunista. Ajeltiin varsinkin saaren itäpuolella ristiin ja rastiin monena päivänä, kun etsittiin (löytämättä) erästä hot rod-kauppaa ja meille täydellistä rantaa. Lonely Planet suositteli Kailua beach parkia, mutta me ei innostuttu niistä ihmismääristä. Niinpä kahtena päivänä oltiin samalla, rauhallisella rannalla Waimanalo beach parkissa. Vaikka varkaista kovasti varoitellaan, niin me tehtiin kyllä niin hölmösti, että jätettiin laukku rannalle vahtimatta. Tuolla ei tosiaan ollut juuri ketään ja saatiin kovin rauhassa pulikoida. Me ei olla kovin hyviä auringonpalvojia, kun ei malteta maata paikallaan. Aalloissa oli paljon kivempi hyppiä. Kyseinen ranta on suosittu hääparien valokuvauspaikka ja sinne sattuikin samaan aikaan yksi pari.

Ruokapaikoista löydettiin myös selvät suosikit, joissa käytiin vuoropäivinä. Ensimmäinen oli Kona brewing companyn panimoravintola, joka on automatkan päässä Waikikilta. Täällä söin koko matkan parhaan annoksen, kehtaanko tunnustaa, että kummallakin kerralla saman kun se oli vaan niin mielettömän hyvää, Imu pork sandwichin. Voi slurps!
Toinen paikka oli Hawaii Five-0 -sarjasta bongattu Rainbow drive-in, joka näytti olevan paikallistenkin suosikki. Siellä söin vain sunnuntaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin tarjolla olevaa roast porkia. Jos tykkäät joulukinkusta, tykkäät tästäkin! Toisella kertaa maistoin sitten bbq pork sandwichin. Oli oikein herkkua! Jälkiruokaherkut kannattaa hakea Leonard'silta, varsinkin donitsit oli mahtavia!

Mitäs muuta me tehtiin, kuin syötiin, ajeltiin ja uitiin? Keskiviikon aktiviteetti oli Manoa falls trail, eli minivaellus vesiputoukselle. Tänne olikin sitten hankalampi löytää navigaattorilla, sillä tie päättyi yhdessä kohtaa ja alkoi ihan toisesta taas samannimisenä. Nyt en kyllä muista kuinka kuin ihmeen kaupalla sitten kuitenkin löysimme perille. Jos haluaa maksaa parkista 5 dollaria, niin sillä pääsee ajamaan noin puoli kilometriä lähemmäs polun alkua, mutta yhtä hyvin auton voi jättää asuinalueelle kadun varteen. Siellä oli myös luontoretkifirman autot. Itse vaellusreitti ei maksa mitään. Ihmisiä kyllä tuli ja meni lähes jatkuvasti, mutta ei kuitenkaan ärsyttävän paljon ja sellaisia "yksin sademetsässä"-hetkiäkin tuli. Mitä ylemmäs vuorta kiipesimme, sen kapeammaksi ja huonommaksi polku tuli. Askelmia kyllä ollaan rakentamassa, mutta ei vissiin kovin tiukalla aikataululla ja sateista riippuen polku on välillä mutaisempi ja välillä kuivempi. Luonto on kyllä niin mahtava tuolla, että suosittelen pientä reippailua. Itse putous ei ole mikään suurensuuri, eikä sen allaskaan koolla mahtaile. Itse matka sen luokse on Manoa Fallsin paras osa.

Torstaina sitten päätimme harrastaa liikuntaa Diamond Headilla. Tänne ajoimme suoraan autolla, jonka parkkeeraus ja puiston sisäänpääsy oli 5 dollaria. Vaikka tämä vaellus luokitellaan helpoksi, niin et tule pääsemään ihan helpolla. Ota mukaan paljon juotavaa ja hattu. Muista myös aurinkorasva! Koko matka taivalletaan paahtavassa auringossa, varjopaikkoja ei juurikaan ole, toisin kuin Manoa Fallsilla. Tie on suht helppoa kuljettavaa, toki ylempänä joutuu vähän katsomaan mihin jalkansa laittaa ja loppupuolella on paljon portaita kiivettäväksi. Mikäli olet kovin ahtaanpaikankammoinen, niin varaudu henkisesti, osa portaista menee tiivistunnelmaisessa tunnelissa. Rehellisesti tunnustan, että kaksien portaiden jälkeen ajattelin etten pääse huipulle asti. Kuumuus vei voimat ja liian vähäinen nesteensaanti alkoi huipata. Lepotauko ja juominen auttoivat sen verran, että ihan ylös asti päästiin ihailemaan alhaalla näkyvää Honolulua. Alastulo olikin sitten ihan miellyttävää, varsinkin kun tiesi saavansa shave icea. Mieheni innostui tilaamaan kummallekin omat kipot sateenkaaren väreissä olevaa "mehujäätä" ja olihan siinä syömistä. Yksikin annos olisi riittänyt.

Tottakai Havaijilla piti myös maistaa kuuluisat mai tait ja yhtenä iltana käveltiinkin hotellilta samalla kadulla olevaan tikibaariin, . No, yhdet drinkit tuli juotua ja sitten hiippailtiin takaisin. Ilmeisesti ollaan myös huonoja bilettäjiä :D

Yksi odottamistani jutuista oli Hawaii Five-0:n päämaja eli oikeasti Ali'iolani Hale, oikeustalo. Talon edessä on Kamehameha I:n patsas, joka myös näkyy aina sarjassa. Olin iloisesti yllättynyt, kun menimme talolle joskus kuuden maissa illalla, kun siellä ei ollut lainkaan ihmisiä. Sain napsia kuvia rauhassa ja pitihän sitä päästä poseeraamaankin tutuissa maisemissa.

Amerikan parhaita puolia Havaijilla on kaupat. Kaikki samat ketjut löytyy myös Honolulusta ja kaupoissa on varsin mukavaa pyöriä. Lähellä Pearl Harboria on Target, jossa poikettiin parinakin päivänä ja tehtiin kaikenlaisia ostoksia ruuasta apteekkitavaraan. Sieltä muuten ostin Ben&Jerry'sin Red velvet cake-jäätelöä, joka oli ihan mielettömän hyvää. Harmi ettei sitä ainakaan toistaiseksi saa Suomesta!
Honolulun keskustassa on ostoskeskus, jonka läheskään kaikissa kaupoissa en voinut edes käydä, koska matkalaukku oli jo ääriään myöten täynnä. Vähän tuhoa oli pakko tehdä Barnes&Noble-kirjakaupan lehtihyllyillä, koska siellä oli niin paljon hyviä lehtiä, joita himoitsen. Ja entäs Macy'sin vaarallinen keittiötarvikeosasto. Siellä oli vaikka mitä Martha Stewartin välinettä ja vispilää! Olisin voinut ostaa ne kaikki, mutta tällä kertaa käteen jäi tyynyliinat, tiskiharja, paistinlasta, patakinnas ja muffinsivuokia. Olin niin innoissani, kun pääsin shoppailemaan idolini tuotesarjaa. Mies ei oikein ymmärtänyt :D

Viimeisenä päivänä ohjelmassa oli Pearl Harbor, jonne suuntasimme aamupäivällä. Auto saatiin helposti parkkiin ja heti siellä meille kerrottiin, että sisälle ei saa viedä mitään kasseja. Lipputiskillä selvisi myös, että ei tulla pääsemään muistomerkille, koska ilmaisen reissun liput oli loppunut jo aamukahdeksalta. Niinpä kierrettiin vain ilmainen osuus ja katseltiin vastarannalta muistomerkkiä ja USS Arizonaa. Systeemi oli jotenkin tosi sekava, eikä liput ollut mitenkään kovin halpoja, joten senkin vuoksi jätettiin tarkempi tutustuminen. Tämä oli koko reissun ainoa paikka, jossa amerikkalaiset olivat tosi hiljaisia. Yleensä he keksivät jotain juttua hississä, jonossa, kaupan kassalla, ihan missä tahansa, mutta täällä he olivat vakavia ja hiljaisia.

Niinpä sitten päätimme suunnata rannalle, mutta haaveeksi jäi sekin. Päivä oli niin tuulinen, että läntisen puolen rannoilla oli uintikielto isojen aaltojen takia. Enkä todellakaan ihmettele, sillä käytiin yhdellä rannalla vähän kävelemässä ja aallot tulivat yllättävän pitkälle rantaan ja olivat todella voimakkaita. Yhdet veden ja hiekan rajassa pyörivät aurinkolasit kävin pelastamassa ja silloin aallot melkein veivät omat kenkäni. Onneksi sellaiset, jotka muutenkin olivat menossa roskiin ennen kotimatkaa.
Meinattiin pysähtyä jo aiemmin yhdelle pienelle ostarille, mutta siihen pysähtyi heti vanhempi rouva autollaan ja kysyi ollaanko turisteja. Hän kertoi alueella olevan paljon narkkareita ja kodittomia, että meidän olisi turvallisinta jatkaa matkaa ovet lukossa. Ei haluttu testata sen paremmin tiedon paikkansapitävyyttä, vaan jatkettiin matkaa. Länsirantaa ei siis välttämättä kannata lähteä seikkailemaan, siellä ei ollut edes mitään kummempaa nähtävää.

Koko ajan puhuimme, että sitten KUN tulemme tänne uudestaan, niin tehdään sitä ja tätä. Sydän on siis menetetty Havaijille ja haaveena olisi päästä sinne vielä uudelleen. Ensi kerralla haluaisin tutustua Oahun lisäksi muihinkin saariin.