Turvallisesti matkalla

Viimeiset matkajutut odottaa vielä tuloaan, koska meidän talo oli mennyt kaupaksi reissun aikana ja me jouduttiin pikaisella aikataululla etsimään uusi koti ja muuttamaan. Ensi viikko menee vielä näissä muuton merkeissä, sitten on toivoa ehtiä tehdä muutakin.

Halusin kuitenkin muutaman sanan tulla kirjoittamaan turvallisuudesta, kun luin eilen tutun fb-päivityksestä, että heillä oli Virossa auto varastettu, mutta onneksi rosvon matka oli loppunut lyhyeen ja auto oli saatu toimivana, muutamalla lommolla varustettuna ja omaisuus tallessa takaisin. Tarkempia yksityiskohtia ei tarina kerro.

Tärkein vinkki on se, että majoitut hyvillä leirintäalueilla, joissa portit on suljettu yöksi. Näin auto ei ainakaan nukkuessasi katoa.

Yhtä tärkeää on se, että autosta poistuessasi et jätä mitään arvokasta tavaraa autoon. Itse tehtiin kyllä joskus niin, että laitettiin navigaattori hanskalokeroon, mutta fiksu turvaa senkin ja ottaa mukaan. Ei kasseja, eikä mitään muutakaan autoon, jos jätät sen jonnekin tienvarteen, kaupan pihaan tms parkkiin. Näin rosvot eivät kiinnostu autostasi.

Silloin kun jätettiin auto koko päiväksi jonnekin parkkiin, rattiin laitettiin rattilukko. Ja itsestäänselväähän on, että ikkunat on kiinni ja ovet lukossa.

Ja mikäli suuntaat Latviaan, niin älä lähde Honda CRV-autolla :D

Old style weekend, Roden

Hollantiin saavuttiin kuin varkain, rajojahan ei tuolla EU:n sisällä paljon huomaa. Tien laidassa on muutama poliisiauto ja jossain vaiheessa näkyy pieni kyltti, jossa lukee maan nimi. No, olihan siinä se ero Saksaan verrattuna, että kaikkialla on tasaista. Taunus tykkää J Lehmiä ja lampaita, pohjoisessa myös hevosia, on paljon! Kuulimpa Tarjalta sellaisenkin faktan, että Hollanti tuottaa kolmasosan maailman tomaateista ja neljäsosan paprikoista. Kasvihuoneitakin näkyy siis kiitettävästi. Ja niitä meikäläisen ihailemia kanaaleja ja kauniita taloja. Entäs ne puutarhat?! Huokaus.

Leirintäalue Koningshof oli vallan mainio, joskaan ei mikään edullisin paikka. En tainnut aiemmin kirjoitella siitä, että alueella oli oma uimahalli, jossa oli kiva lastenallas ja ulkoaltaat. Oltiin ainoat uiskentelijat ja saatiin kaikessa rauhassa roiskia. Seuraavana aamuna lapset bongasi ohikulkevan ranskanbulldoggin ja kävivät vakoilemassa missä se asusti.  Äiti tietysti pakotettiin kysymään saako koiraa silittää. Siellä sitten Marttia ikävöiden käytiin kaikki rapsuttelemassa ranskisneitiä. Illalla merenrannalla oli toinenkin ranskis lenkillä ja olipa väritykseltäänkin kuin Martti!

Isoin syy Hollannin mutkaan oli Pohjois-Hollannissa, Rodenissa järjestettävä Old style weekend, josta kuultiin meidän vaunun myyneeltä Willemiltä. Bilepaikalla olisi ollut myös ”leirintäalue”, mutta sinne ei saanut sähköä ja niinpä vietiin vaunu Hoppenhofin leirintäalueelle muutaman kilometrin päähän. Jarno lähti Oulan kanssa katsomaan radalle kuinka hot rodit kaahaa. Yhdessä käytiin sitten hakemassa eväitä Albert Heijnilta ja lähdettiin paikan päälle Foxwoldeen. Hollannissa ja Saksassa kylien rajat menee niin limittäin tai jotenkin muuten sekavasti, että on välillä vaikea tietää tarkkaan millä ”paikkakunnalla” olet. Bileissä viihdyttiin lauantaina melkein yhteentoista asti. Siellä soitti kaksi bändiä, mutta meillä ei ollut hajuakaan mitä, koska missään ei ollut ohjelmaa. Paikan päältä sai ostaa ruokaa ja juomaa. Seurasin ehkä vähän kauhulla, kun käytetyt muovimukit kerättiin välillä maastakin, vietiin tiskille, käytettiin saippuavedessä ja täytettiin uudelleen. Ei ehkä se kaikkein hygieenisin systeemi. Josta puheen ollen, ei saatu koko reissulla mahatautia!

Sunnuntaina herättiin rauhassa ja iltapäivällä lähdettiin vielä muutamaksi tunniksi katsomaan bändejä. Vuorossa oli ne mitä haluttiinkin nähdä eli Hayride Silvertones ja The Tumblin’ Go go’s. Tykkäsin tosi paljon kummastakin, mutta TTGG oli parempi. Illemmalla käytiin vielä kävelemässä leirintäalueen lähistöllä. Siellä oli oikea tuulimylly ja nähtiin aivan ihana shetlanninponin varsakin. Kiva oli katsella kauniita taloja ja puutarhoja.

Kahden veden välissä menee tie, joka on tärkeä tulvamuuri.

Kelpais tämmönen 50-luvun Airstream meillekin.

The Tumblin' go go's

Willem ja Jarno

Mikä minikokoinen söpöliini!

Herkkuja monenmoisia

Ennen reissua ostettu miniuuni on ollut todellakin hankkimisen arvoinen. Siinä on paistunut pakastepizzat, mozzarellatikut, nuggetit, nakit ja lasagne. Päällä olevilla keittolevyillä on tehty nuudelit ja hernekeitot. Silloin kun Oula oli vielä vauva ja piti lämmittää maitoa ja purkkiruokia, oli mikro paljon kätevämpi, mutta nyt uunista on ollut suurempi hyöty. Viisihenkisellä perheellä ei olisi varaakaan syödä joka päivä ravintolassa, joten kokkailu vaunussa on hyvä tapa säästää rahaa muuhun. Paikallisissa kaupoissa näkee myös mielenkiintoisia juttuja siitä mitä missäkin maassa syödään ja pääsee kokeilemaan uusia makuja. Yritetään aina maistaa sellaisia tuotteita, joita ei Suomesta saa. Ja hyvin usein niitä tulee myös tuliaisina kotiinkin.

Vaunukokkailusta huolimatta ehdittiin käydä ihan riittävän monta kertaa Mäkissä ja Burger Kingillä ja syötiin hampurilaisia parissa muussakin paikassa. Saksassa kokeiltiin kerran sitä kuuluisaa Döner kebabia. Aivan erilaista kuin Suomessa! Paljon mausteisempaa ja aika suolaista. Leipä oli vähän erilainen myös, rapeampi ja tosi hyvänmakuinen. Siinä kojussa missä käytiin, ei myyjä osannut ollenkaan englantia, mutta onneksi meikäläinen osaa numerot ja muutaman sanan saksaa, niin saatiin tilaus sujuvasti hoidettua.

Kuplatee (bubble tea) on mainosten mukaan uutuusjuttu Saksassa, joten pakkohan sitä oli maistaa. Me käytiin nauttimassa testijuoma Berliinissä kahvilassa, mutta varsinkin Mäkkärit mainosti sitä ympäri maata. Teelaatuja on erilaisia, samoin kuplia. Otin hedelmäteen makeana ja se maistui mehulta. Kuplat on pieniä, ”pehmeäkuorisia” palloja, joissa on litkua sisällä. Maistamani olivat jogurttipalloja, mutta ei ne maistunut juuri miltään. Sitten niitä imetään pillistä ja totta kai ne välillä hujahtaa vauhdilla suoraan nieluun. Ei tarvitse maistaa toista kertaa, kiitos.

Iltapalalla vaunussa

Mansikka-lakritsivissyä Ruotsista

Juusto-pekonihampurilainen, Route 66-diner Berliini

Evästystä Saksassa

Suklaa-kookosfrappucino Berliinin Starbucksissa

Pestopasta, Tiki heart cafe Berliini

Hampurilainen, Tiki heart cafe Berliini

Frozen yoghurt ja bubble tea, Berliini

Prinsessajogurttia Prahasta

Sormiruokaa Ceske Budejovicessa

Hello Kitty-limsaa Tsekki

Kinuskimunkit, Tsekki

Spongebob-kaakao, Saksa

Se väärä annos

Kookos-limevissy, Saksa

Cupcaket, Hollanti

Movie Park ja leirintäalue-elämää

Ellei matkaväsymystä, niin ainakin nähtävyysväsymystä on havaittavissa, niinpä alkuperäiseen suunnitelmaan tehtiin muutama muutos. Gunzburgista ajeltiin suorempaa reittiä ja pidempi matka kohti seuraavaa tärkeämpää etappia eli Movie Parkia yhden pysähdyksen taktiikalla. Oltiin yksi yö Mannheimissa, joen rannalla olevalla leirintäalueella, jonne mentiin ihmeellistä kinttupolkua pitkin.

Oltiin vähän huonosti varauduttu siihen ettei kaupat ollutkaan sunnuntaina auki, joten ruokapuoli ratkaistiin kaappeja kaivelemalla. Onneksi oli nuudeleita lapsille ja Suomesta mukaan otettua hernekeittoa aikuisille. Maistui oikein hyvältä!

Aamulla tehtiin pikainen kieppi Walldorfissa, koska Berliinin Heartbreaker-tapahtumassa saatu flaijeri mainosti siellä olevaa levykauppaa. Dynamite Recordsin liike oli todella hyvin piilotettu jättimäisen Sessions-soitinliikkeen varastotiloihin. Meinattiin jo luovuttaa, kunnes yksi Sessionsin myyjistä lähti viemään meidät oikeaan paikkaan. Kauppa oli kuitenkin erittäin onnistunut valinta, sillä itse ostin kaksi levyä ja Jarnokin poistui käsissään kohtuullinen pino. Oula valitsi kaupasta itselleen hienon hupparin.

340 puuduttavan kilometrin jälkeen päästiin perille Campingplatz Hohes Uferiin, 10 kilometrin päähän Kirchhellenin kylästä. Usko meinasi loppua, kun ketään ei näy missään ja joka puolella on pieniä mökkejä yhdistettynä asuntovaunuun. Sitkeästi ympyrää kierrettyämme löytyi yhdestä kopperosta mies, joka tuli ulos ikkunasta, koska hänellä ei ollut oveen sopivaa avainta. Kyllä, tarina on tosi! Meidänkin vaunulle löytyi paikka pieneltä nurmikkopläntiltä ja saatiin avain huoltorakennukseen. Mitään lappuja ei täytetty ja meille sanottiin vaan, että maksatte sitten lähtiessänne. Tänä aamuna olisi haluttu laittaa pyykkiä peseytymään koneeseen, niin ketään työntekijää ei löytynyt mistään. Ei siitä kopperosta, ei yläpuolella olevasta ravintolasta eikä omistajien kotoa. Kätevänä miehenä Jarno onki pesukoneen virtalippaasta siihen sopivia poletteja ja niin saatiin pyykit pyörimään. Täällä ei myöskään uskota vessapaperiin, vaan meidän saksan taidoilla tavatussa lapussa lukee, että omat mukaan. Meininki on siis vähintäänkin rentoa :D No, eipä se mitään, tällä mennään ja tänään ollaankin vietetty vaan vaunupäivää. Kylällä pyörähdettiin hakemassa vähän syötävää ja lapsille potkupallo. 

Seuraavana aamuna, kun meidän oli tarkoitus lähteä Movie Parkiin, satoi vettä. Onneksi ei mitenkään taivaan täydeltä, joten varustauduttiin sadetakein ja sateenvarjoin ja lähdettiin matkaan. Sateen takia jätin kameran vaunulle ja se harmittaa edelleen aivan suunnattomasti. Sadehan lakkasi heti kun päästiin perille ja ilman Dora-vesiputousta oltaisiin selvitty koko päivästä kuivina. Movie Park oli todellakin onnistunut huvipuisto, sanoisin jopa parempi kuin Legoland. Laitteita oli joka lähtöön ja melko lailla kaikkia tulikin kokeiltua. Oulakin pääsi moniin laitteisiin aikuisen kanssa. Puistossa kiersi Spongebob ja Patrick, sekä Dora ja Diego. Ajoitus oli oivallinen, puistossa oli tosi hiljaista, lähinnä teiniryhmiä, eikä laitteisiin tarvinnut jonottaa, niinpä laitevahdit ajoivat usein kaksi kierrosta peräkkäin.