sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Schloss Neuschwenstein

Nyt näitä alkaa sit tippua, nimittäin pakko nähdä toi ja toi ja toi. Enkä päässyt LP Germany-oppaan sivua 8 pidemmälle. Hurmaannuin aivan täysin melkein Saksan ja Itävallan rajalla, Fussenin kaupungissa olevasta Schloss Neuschwenstein-linnasta.



Eikä maisematkaan pahalta näytä... Tänne on Munchenista matkaa noin 130 kilometriä, eli onnistun varmasti ymppäämään sen jotenkin matkan varrelle.

torstai 23. helmikuuta 2012

Alustava reittisuunnitelma

Meidän perheen aikuiset on enemmän kaupunki- kuin rantalomailijoita, senpä takia reitin varrelle on katsottu kiinnostavia kaupunkikohteita, mutta toiveena on nähdä myös niitä pienempiä kyliä, vähän luontoa ja päästä jossain pulahtamaankin.

Isoista kaupungeista ainakin Berliini, Praha, Munchen, Rotterdam ja Hampuri ansaitsevat useamman päivän pysähdyksen. Samoin pieni Rodenin kaupunki pohjois-Hollannissa, koska siellä pääsemme osallistumaan koko viikonlopun auto/rockabillytapahtumaan. Kokonainen päivä tulee varmasti vietettyä myös Legolandissa ja Movie Parkissa, kummatkin Saksassa. Muuten reitin varrelle yritetään löytää mukavia pienempiä paikkakuntia, joissa nähtäisiin jotain todella paikallista.

Itse odotan tällä hetkellä eniten Prahaa, koska haluan näyttää miehelle ja lapsille ne kauniit rakennukset ja mahtavat maisemat, joita linnankukkulalta avautui. Uskon myös itse saavani tästä kerrasta enemmän irti. Ceske Budejovice ollaan myös valittu tutkittavaksi ja siihen pitäisikin perehtyä lähiaikoina lisää.

Pääasiassa siis kierretään Saksaa, mutta poiketaan Tsekkiin ja Hollantiin. Ruotsi saa tälläkin kertaa toimia ohikulkutienä, koska pääsen tyydyttämään pitkään kaivellutta Tukholman tutkimisintoani toukokuussa Rouvien kevätretkellä. Luvassa kunnon hotelli ja paljon ostoksia! :D

Matkan budjetoinnista ja säästämisestä

Kesän pitkä asuntovaunureissu alkaa tuntua todelliselta, sillä matkasuunnitelma on pääpiirteissään valmis ja rahaa on kerätty.

Kuinka montaa ihmistä kiinnostanee tuo budjettipuoli? Tällä hetkellä perheen ja vaunun lahden ylittäminen maksaa Viikkarilla 130€ suuntaansa ja Trelleborg (Ruotsi)-Sassnitz (Saksa) lautta on 350€ edestakaisin.
Leirintäalueiden googlaus on vielä vaiheessa, koska tilasin Lonely Planet Germanyn, jonka avulla ajattelin päästä vähän vähemmällä googlauksella. Hintahaarukka lienee aiempien kokemusten perusteella 20-30€/yö. Matkassa aiotaan viipyä neljä viikkoa, mutta muutama yö saadaan viettää hollantilaisten tuttujen pihalla. Leiriytyminen tulee siis maksamaan enimmillään 750€.
Meidän kierrokselle tulee pituutta noin 4500 kilometriä, joten bensaan mies arvoi uppoavan ainakin 1500€.
Peruasioista kertyy jo vajaat 3000€ ja siihen päälle tulee huvipuistot ja nähtävyydet, ruuat ja isoissa kaupungeissa liikkuminen julkisilla.

Sen takia me pienituloiset olemmekin aloittaneet hyvissä ajoin laittamaan pennosia possuun. Jo pitkän aikaa pelkkää ahdistusta tuonut hillitön määrä turhaa tavaraa on saanut lähteä. Löysin Facebookista sopivan myyntiryhmän omalta paikkakunnaltani ja sitä kautta olen päässyt eroon ihan kaikenlaisesta tavarasta. Todeksi on huomattu sanonta "toisen roska on toisen aarre". Kaikki pullorahat on myös säästetty tähän ja viime vuonna niitä kertyi noin 250€.

Vähän päätin kuitenkin säästöistä sijoittaa tätä matkaa ja muutakin elämää varten, ostin nimittäin uuden digijärkkärin. Vanha kamera on vähintään 7 vuotta vanha ja vaikka sillä toki ottaa vielä kuvia, niin kauan on jo uutta tehnyt mieli. Tulokas on edelleen Canon, malli 1100D.