torstai 28. kesäkuuta 2012

Ceske Budejovice 20.6.


Läpi kauniiden pikkukylien ajettiin Prahasta Ceske Budejoviceen, tarkoituksena käydä tutustumassa Budweiser Budvar-panimoon. Ensin jätettiin vaunu parkkiin Dlouha Loukan leirintäalueelle, jota ilmeisesti oltiin vielä rakentamassa. Wc/suihkurakennuksessa kaikki oli ainakin uutta ja siistiä. Meidän lisäksi isolla nurmialueella oli kaksi saksalaista matkailuautoa. Ei siis mikään sesonkiaika vielä! Toisten kanssa juteltiinkin, kun Linda halusi silitellä heidän koiraansa. Selvisi, että koira oli jo 17 vuotta vanha ja sokea.

Panimovierailu onnistuu ilman ryhmää vain kerran päivässä, klo 14. Ja mikäli mielii nähdä 3D-esityksen, sitä varten pitää olla paikalla klo 13. Meiltä meni esitys ohi, mutta kierrokselle päästiin. Oppaana oli jo eläkeikäinen täti, jolla riitti hymyä ja kerrottavaa. Hetken vei korvalta tottua vahvasti murrettuun englantiin, mutta kyllä siitä sitten selvän sai. Kiersimme ihan oikealla tehtaalla, toisin kuin kovan rahan Heinekenilla, Guinnesilla ja Carlsbergilla. Pääsimme näkemään kellarit, joissa sai maistaa olutta jota ei saa mistään muualta. Tämä sen takia, että sammiossa olut pysyy kirkkaana, mutta kuljetuksessa hiiva sameuttaisi sen. Näimme oikeat tuotantolinjatkin. Kierros kesti reilun tunnin ja sen aikana oppaalta sai kysyä kysymyksiä. Eikä muuten ollut hinnalla pilattu kierros, 12€ koko perhe.

Kierroksen jälkeen mentiin isoon Tescoon, josta ostettiin kärryllinen ruokaa, olutlaatikko, öljyä ja kaikenlaista muuta, 70€. Hinnat on siis Tsekissä hyvinkin kohtuulliset, vaikka onhan ruoka Saksassakin halvempaa kuin Suomessa.

Yritän lisätä tähän kirjoitukseen myöhemmin kuvaa ja videota, sillä tällä hetkellä ne ovat toisessa kamerassa enkä millään viitsi täällä tien päällä alkaa ladata koneelle tarvittavaa ohjelmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti