sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Itävallan työssäoppimisreissu pähkinänkuoressa

Kirjoittaminen on vallan jäänyt, kun kotiinpaluun jälkeen piti tehdä toinen pätkä työssäoppimista näyttöineen. Ajattelin nyt laittaa kirjoittamiani kokemuksia lähinnä siitä millaista on työskennellä hoitoalalla Itävallassa. Lupaan palata Budapestiin, Bratislavaan ja Innsbruckiin vielä tämän vuoden puolella. Kuvia kamerasta kaivellessani muistin myös, ettei meidän perheen naisten Lontoon matkastakaan ole tullut kerrottua. Tulossa, I promise!



Olimme töissä katolisessa vanhainkodissa, jossa on 120 paikkaa. Sitä ei kyllä huomaa, mielestäni jotkut suomalaiset, paljon pienemmät paikat, on enemmän laitosmaisia. Talo on jaettu pyhimysten mukaan nimettyihin osastoihin, joissa kussakin on noin 20 asukasta. Rakennuksessa on uusi ja vanha puoli, mutta varsinaiset osastot taitavat kaikki olla siellä uudella puolella. Kaikki on todellakin uuden ja tyylikkään näköistä. Huoneet ovat ehkä melkoisen sairaalamaisia, vaikka niissä toki onkin asukkaiden omia tavaroita. Ikkunat ovat isoja ja huoneet valoisia. Yhteinen ruokailu- ja seurustelutila on kodikas, sen yhteydessä on pieni baarikeittiö ja toimisto on luontevasti osa osastoa, sellainen iso akvaario. 

Mikä täällä pistää heti silmään on se, että asukkaille on aikaa. Heti ensimmäisenä päivänä pääsin näkemään, kun vanhusten kanssa pelataan korttia, tanssitaan ja lauletaan. Hoitajilla on aikaa pestä ja syöttää, hommia ei tehdä kuin liukuhihnalla. Asukkaille ei saa näyttää kiirettä, koska se ei ole heidän vikansa. Suomessa puolestaan tuntuu olevan hyvä juttu että on kiire.

Ketään ei pakkokärrätä ruokailemaan, vaan ihmiset tulevat omia aikojaan ja ruokaa on silti tarjolla. Päiväkahvit juodaan omaa tahtia, välipalansa saa valita. Aamiainen syödään joko huoneessa tai yhteisessä päiväsalissa. Lounaalla on usein alku- ja pääruoka sekä pienimuotoinen jälkiruoka.  Täältä tuntuu puuttuvan sellainen hullutus kuin turhat säännöt.

Pesulaput eivät ole kertakäyttöisiä. Pieniä "taskuiksi" tehtyjä pyyhkeitä, jonne käsi laitetaan sisään. Niillä suoritetaan niin ikään alapesut kuin muutkin pesut. Sitten ne pestään ja käytetään uudestaan.
Vanhemmat hoitajat eivät käytä juurikaan käsineitä. Asiakas kuulemma tuntisi olonsa epämukavaksi hanskoja käytettäessä. Nuoremmat hoitajat taas käyttävät hanskoja. Jokainen asukas pestään kerran päivässä pesulapuilla. Sen lisäksi heidät pestään perusteellisesti suihkussa kerran viikossa.

Hoitajilla on klo 10 paikkeilla aamupala. Kahvia ja leipää ja vaikka mitä tarjoillaan työpaikan puolesta. Samoin lounaalla hoitajat saavat syödä ruuat, joita asukkailta on jäänyt. Ruokaa oli aina enemmän kuin riittävästi.
Nopealta arviolta n. 80% hoitajista polttaa. Usein kokoonnutaan läheiselle ulko-ovelle tupakoimaan ja vaihtamaan kuulumisia. Myös asukkaille on oma tupakointihuone.
Talossa on oma pesula, jonne myös työntekijät jättävät työvaatteensa pestäviksi. Parissa päivässä ne tulevat pukuhuonekäytävälle rekkeihin pestyinä ja silitettyinä.

Osaa asukkaista puhutellaan herrana / rouvana sukunimen kanssa ja osan kanssa hoitajilla on läheisemmät välit ja heistä käytetään myös lempinimiä.

Osastolla on paljon vanhoja esineitä muistuttamassa menneistä ajoista. Täällä on myös suuri puutarha ja katos, jonne asukkaat voivat mennä nauttimaan päivästä.

Työajat on vähintäänkin meidän kolmivuorosysteemiin tottuneelle erikoiset. Yritin tavata paikallisten työvuorolistaa ja se oli hankala! Erilaisia kellonaikavaihtoehtoja oli noin kymmenen. Kun osa työkavereista ensimmäistä kertaa ilmoitti kesken päivän, siinä lounaan jälkeen, lähtevänsä kotiin, kysyin vaan, että ihanko tosissanne olette. Ja sinne menivät. Osa on kotona kaksi tuntia, osa neljäkin tuntia ja sitten he tulevat takaisin töihin jatkaakseen iltaan saakka. Osa-aikaisen työviikon tekeminen on myös yleistä. Monella näytti työvuorolistassa olevan 60-70 prosenttista työaikaa, varsinkin ihmisillä joilla oli lapsia.

Tästä pääsemmekin toiseen järkytyksen aiheeseen, joka paljastui meille, kun muutamana päivänä olimme töissä 17.30 asti. Vanhukset laitetaan petiin kello viiteen mennessä! Selitys oli, että hoitajia on illalla vain kaksi, eivätkä he ehtisi millään laittaa kaikkia ajoissa nukkumaan. Toinen syy oli se, että vanhukset valvovat öisin ja haluavat ajoissa nukkumaan. Ihan varovasti yritin ehdottaa, että mahtaisivatkohan nukkua yöllä, jos menisivät myöhemmin nukkumaan. Suomen kahdeksaan - yhdeksään asti valvominen herätti täällä kauhistusta.

Ruokailurytmi poikkeaa myös totutusta. Aamupala, kahvi/tee ja höttösämpylä voilla ja marmeladilla, tarjoillaan 7.30-9.30. Riippuu ihan suihkutuksista ja päivästä. Sellaista minuuttiaikataulua täällä ei tosiaan ole. Lounas alkaa klo 11.30. Olen nähnyt hyvin erilaisia ruokia näiden viikkojen aikana. Esimerkiksi eilen oli hyvin samantyylistä makaronilaatikkoa kuin Suomessa, jauheliha vaan oli korvattu kinkkusuikaleilla. Yhtenä päivänä lounaalla oli munkkeja vaniljakastikkeessa. Noin kello 13 aletaan tarjoilla kahvia, jonka kanssa on usein kakkua tai hedelmiä. Aina halutessaan vanhukset saavat myös kermapäällysteisiä vanukkaita tai jogurttia. Päivällinen onkin jo neljältä ja silloin on usein kakkua ja kahvia tai jotain muuta yhtä kevyttä ja epäterveellistä.

Olen päässyt täällä myös jakamaan lääkkeitä dosetteihin. Lääkeasia onkin herättänyt jonkin verran kummastusta meissä. Vaikka täälläkin lääkkeet pidetään pääosin lukkojen takana, niin mitenkään kovin tarkkana niistä ei olla. Lääkkeet jaetaan valmiiksi annoskippoihin pöytiin, josta ne toki voi kuka vaan suuhunsa kipata. Joillakin asukkailla on osa lääkkeistä huoneissaan doseteissa. Lääkekärry, jossa on enemmänkin dosetteja, kulkee koko päivän ympäri osastoa ja on pitkiä aikoja jossain nurkassa valvomatta. Täällä siis lääkkeisiin on todella helppoa päästä käsiksi halutessaan.

Listasin myös pikaisesti kummastakin maasta mikä on paremmin kuin toisessa.

Suomessa:
  • ruoka on monipuolista
  • ihmisiä ei istuteta/makuuteta yhtä pitkiä aikoja paikoillaan kuin täällä
  • myöhempi nukkumaanmeno -> yöllä nukutaan
 Itävallassa:
  • ilmapiiri, asiakkaille välitetään kiireettömyyden tuntua, vaikka olisi kuinka kiire
  • asiakkaista välittäminen, sydämellinen kohtelu ja asiakkaiden ehdoilla toimiminen
  • aikatauluttomuus/aikataulun joustavuus
  • silmämääräisen arvion mukaan lääkkeitä syödään vähemmän
  • virikkeet: radio soi, televisiota voi katsoa, yhdessä laulaminen ja pelaaminen, käytävillä on tauluja sekä muuta rekvisiittaa.
Meidät otettiin kaikkialla erittäin lämpimästi vastaan, puhuimmepa samaa kieltä tai emme.  Pääsimme heti alussa mukaan päivätoiminnan retkelle läheisessä kylässä olevalle mökille, jossa asukkaille tarjottiin ruokaa, mahdollisuus seurusteluun, yhteislauluun ja perinteisestä musiikista nauttimiseen. Siellä meille paljastui myös itävaltalaisten rennompi suhtautuminen alkoholiin. Tarjolla oli olutta, viiniä ja snapseja niin asukkaille kuin hoitajillekin. Kohteliaisuudesta mekin sitten yhdet snapsit kumosimme, kun olimme ensin kertoneet ettei moinen tulisi Suomessa kuuloonkaan.

Asuminen oli järjestetty läheisen oppilaitoksen asuntolassa. Meillä oli oma kerros, jossa ei asunut muita kuin satunnaisesti lyhyitä aikoja. Kummallakin oli oma huone, jossa kolme sänkyä joista valita mieleinen, sekä oma kylpyhuone. Siivooja kävi arkisin joka päivä, vaikka vähempikin siivoaminen olisi riittänyt. Meitä kehotettiin ottamaan omat pyyhkeet, mutta paikan päälläkin olisi ollut. Käytössä oli yhteinen keittiö, jossa ruuan laittaminen oli kieltämättä hankalaa, kun ei ollut astioita eikä uuniakaan. Mikroaterioita tulikin nautittua, sekä paikallista pizzeriaa kannatettua. Kaikki eväät ei valitettavasti pysynyt yhteisessä jääkaapissa tallessa, viereisen käytävän pojat söivät suihinsa niin sipsit, Mars-jogurtin kuin Milka-kahvinkin.

Pinkafeld on mukava pieni kylä, jossa yhden kadun varrelta löytyy kaikki olennainen. Muutama pizzeria, kiinalainen ravintola ja joskus ja jouluna auki oleva kuubalainen paikka. Me ei koskaan päästy sinne aukioloaikaan. Billa oli meidän vakiokauppa ruokaostoksille ja Libro on paikallinen Tiimari. Löytyypä kylästä tatuointistudio ja pari baaria. Tatuointipaikkaa tuli kokeiltua omaan käteen pysyvän matkamuiston muotoon. Bussi Wieniin kulkee monta kertaa päivässä ja matka kestää noin pari tuntia. Bussi on muuten sitten aina myöhässä!