Perjantaina oli aika siirtyä Las Vegasiin ja aloittaa kolmen päivän putki
Viva Las Vegas Rockabilly Weekendissä. Koska aikaa ei tällä kertaa ollut Grand Canyonin kautta kiertämiseen, olin googlaillut muita luonnonihmeitä lähempää Vegasia. Matkalle osui ilman suunnitteluakin Hoover Dam, jolle pysähdyttiin ottamaan muutama kuva.
Red Rock Canyon sopii tutkittavaksi joko nopeaan tahtiin autolla tai oikein kunnolla jalkaisin. Autolenkki on noin 10 mailia pitkä ja sen varrella on useita suosittuja pysähtymispaikkoja, joilta voi lähteä jalkaisin jatkamaan matkaa. Myös kalliokiipeily näytti onnistuvan. Huikeat maisemat, ei voi muuta sanoa! Seitsemän dollaria per auto (vain käteisellä) on hyvinkin hintansa väärti, eikä tänne kovin kauan Stripiltä hurauta. Toivoin koko ajan näkeväni kilpparin, josta kyltit varoittivat, mutta missä lie piileskeli konna.
Hotelliksi olin valinnut hulppean kokoisen
Excaliburin, jota mainostetaan keskiaikaisen linnan teemalla. Sisällä kasinolla tuo teema ei mitenkään pomppaa silmille. Samaa kilinää ja koneiden pimputusta saa kuunnella jokaisella kasinolla. Huone sijaitsi 22. kerroksessa ja näkymät olivat torneille. Niitä kelpasi yön pimeydessä katsella.
Siistiytymisen jälkeen suuntasimme syömään hotellin buffettiin. Hinta 22 dollaria oli paremman hotellin luokkaa, mutta ruoka olisi voinut olla ihan yhtä ok halvemmassakin paikassa. Joka lähtöön sitä sitten olikin, mutta maku nyt ei ollut mikään ihmeellinen. Oli pizzaa, kiinalaista, meksikolaista, sushia, thanksgiving ruokaa ja ties mitä ravun jalkoja. Me ollaan ehkä vähän arkoja syömään ihan uusia juttuja, mutta päätin nyt viimein maistaa sitä joka paikassa hehkutettua sushia. Ei se pahaa ollut, mutta en nyt päätä pahkaa ihastunut. Jälkiruokavalikoima oli tappava! Pienen pienissä kipoissa oli ainakin kymmentä eri lajia, panna cottasta suklaamousseen ja kaikkea siltä väliltä, mutta kun ei jaksanut syödä! Latasin useamman kipon lautaselle ja syötiin ne miehen kanssa yhdessä. Maistamatta jäi valitettavasti vaikka kuinka monta. Harmi etten juuri sillä kertaa ottanut kameraa mukaan.
Ilta menikin Orleansissa musiikkia kuunnellen. Ehdin säikähtää, että
Lil' Mo & the Dyna-Flos jää näkemättä, kun baarin edessä oli hillitön jono, mutta onneksi tukahduttavaan kuumuuteen kyllästynyt kansa vaihtui tiheään tahtiin ja muutaman biisin päästä mekin päästiin sisään. Olin odottanut bändiä ehdottomasti eniten koko viikonlopulta ja lunasti kaikki odotukset mennen tullen.
Monta muutakin hyvää esiintyjää kuultiin siinä viikonlopun aikana, vaikka tällä kertaa vietettiin selvästi vähemmän aikaa bilepaikalla notkuen ja tiukan aikataulun perässä juosten.
Lauantai menikin hyvin pitkälti Car show'n merkeissä ja siitä laitan ihan oman postauksensa, sillä kuvia riittää.
Sunnuntaina ei todellakaan levätty, vaan tuhlattiin!
Premium Outlet oli viime reissusta tuttu paikka ja sinnehän oli päästävä. Sain yhden päivän aikana ostettua itselleni kolmet kengät, vaikken mikään erityinen kenkien hamstraaja normaalisti ole. Nyt vaan oli hankintalistalle ehtinyt kertyä muutamat tietyt kengät ja kun ne eteen tuli, edulliseen hintaan, niin olihan ne ostettava.
Viimeksi jäi harmittamaan, ettei saatu kuvaa siitä kuuluisasta Welcome to fabulous Las Vegas-kyltistä ja kun se kuitenkin on matkan varrella keskustasta outletiin, niin nyt päätettiin pysähtyä. Siinä on siis pieni parkkipaikka, jolle pääsee ajamaan ainoastaan keskustasta päin tullessa. Kyltille on kohtelias jono, jonka osa kiertää niin, että kuvaa itsensä vähän sivulta kyltin edestä. Kuulimme paikalla olleelta "kuvaajalta", että aiemmin hääseurueet kuvaajineen olivat tukkineet kyltin edustan pitkäksikin aikaa, mutta nyt jokainen pääsee ottamaan kuvansa kohtuullisen odottelun jälkeen. Tämä naishenkilö siis oli päivystämässä paikalla ja tarjoutui ottamaan pariskunnista kuvan jokaisen omalla kameralla. Hänelle ei ollut pakko maksaa siitä, mutta tietysti suositeltavaa. Meidän takana jonossa olleet pähkäilivät kuinka saisivat kuvansa otettua maksamatta ja niinpä ehdotin vaihtokauppoja. He ottivat kuvan meistä ja me heistä. Tottakai jälleen kerran selvitettiin mistä ollaan kotoisin ja niinpä meidän harvinaisten suomalaisten kanssa piti päästä yhdessä poseeraamaan. Hupaisaa!
Olin hinkunut jo reissun alusta asti syömään meksikolaiseen ravintolaan ja vihdoin sellaiseen pääsin.
Ricardo's tarjosi ainakin minun mittapuulla riittävän autenttisen oloista ja mielettömän hyvää ruokaa. Söin enchiladas rancheros-annoksen, jossa oli mukana ihanaa papusoosia, kaksi rullattua tortilla ja muut härpäkkeet. Palvelu oli myös todella ystävällistä ja nopeaa. Taas kerran, suosittelen!
Maanantaiaamu koitti aivan liian pian, kun liikkeelle piti lähteä kuuden aikaan. Saimme körötellä kaikessa hiljaisuudessa muutaman sata kilometriä, kun bongasimme vastustamattoman paikan aamiaiselle,
Peggy Sue's 50's diner. Samalta kohdalta risteystä toiseen suuntaan olisi ollut
Calico ghost town, joka nyt piti jättää väliin. Peggyn diner oli aivan mahtava elämys! Jos joskus olet elokuvissa nähnyt dinereita, niin tämä vastasi täysin sitä. Tarjoilijat kävivät kaatamassa lisää kahvia kuppiin ja listalla oli jos jotakin rasvaista syötävää. Kokkelin ja pancakesien jälkeen ei uponnut enempää, mutta koska minulla oli ainutlaatuinen tilaisuus saada aitoa piirakkaa, niin otin palan mukaan. Se vasta oli hyvää, kookos-banaani kermapiiras. Pysähdy, jos ajelet täällä päin!
Tällä kertaa matka taittui moottoritietä pitkin hyvinkin nopeasti ja oli aika palauttaa meidän Chevy takaisin Dollarille. Väsyneenä pitkä (6h) lento ei olisi kovin lujaa napannut, mutta halu päästä Havaijin maisemiin teki siitä kohtuullisen. Palataan palmujen alle ja turkoosiin veteen seuraavassa postauksessa!
