Itävallan työssäoppimisreissu pähkinänkuoressa

Kirjoittaminen on vallan jäänyt, kun kotiinpaluun jälkeen piti tehdä toinen pätkä työssäoppimista näyttöineen. Ajattelin nyt laittaa kirjoittamiani kokemuksia lähinnä siitä millaista on työskennellä hoitoalalla Itävallassa. Lupaan palata Budapestiin, Bratislavaan ja Innsbruckiin vielä tämän vuoden puolella. Kuvia kamerasta kaivellessani muistin myös, ettei meidän perheen naisten Lontoon matkastakaan ole tullut kerrottua. Tulossa, I promise!

Olimme töissä katolisessa vanhainkodissa, jossa on 120 paikkaa. Sitä ei kyllä huomaa, mielestäni jotkut suomalaiset, paljon pienemmät paikat, on enemmän laitosmaisia. Talo on jaettu pyhimysten mukaan nimettyihin osastoihin, joissa kussakin on noin 20 asukasta. Rakennuksessa on uusi ja vanha puoli, mutta varsinaiset osastot taitavat kaikki olla siellä uudella puolella. Kaikki on todellakin uuden ja tyylikkään näköistä. Huoneet ovat ehkä melkoisen sairaalamaisia, vaikka niissä toki onkin asukkaiden omia tavaroita. Ikkunat ovat isoja ja huoneet valoisia. Yhteinen ruokailu- ja seurustelutila on kodikas, sen yhteydessä on pieni baarikeittiö ja toimisto on luontevasti osa osastoa, sellainen iso akvaario. 

Mikä täällä pistää heti silmään on se, että asukkaille on aikaa. Heti ensimmäisenä päivänä pääsin näkemään, kun vanhusten kanssa pelataan korttia, tanssitaan ja lauletaan. Hoitajilla on aikaa pestä ja syöttää, hommia ei tehdä kuin liukuhihnalla. Asukkaille ei saa näyttää kiirettä, koska se ei ole heidän vikansa. Suomessa puolestaan tuntuu olevan hyvä juttu että on kiire.

Ketään ei pakkokärrätä ruokailemaan, vaan ihmiset tulevat omia aikojaan ja ruokaa on silti tarjolla. Päiväkahvit juodaan omaa tahtia, välipalansa saa valita. Aamiainen syödään joko huoneessa tai yhteisessä päiväsalissa. Lounaalla on usein alku- ja pääruoka sekä pienimuotoinen jälkiruoka.  Täältä tuntuu puuttuvan sellainen hullutus kuin turhat säännöt.

Pesulaput eivät ole kertakäyttöisiä. Pieniä "taskuiksi" tehtyjä pyyhkeitä, jonne käsi laitetaan sisään. Niillä suoritetaan niin ikään alapesut kuin muutkin pesut. Sitten ne pestään ja käytetään uudestaan.
Vanhemmat hoitajat eivät käytä juurikaan käsineitä. Asiakas kuulemma tuntisi olonsa epämukavaksi hanskoja käytettäessä. Nuoremmat hoitajat taas käyttävät hanskoja. Jokainen asukas pestään kerran päivässä pesulapuilla. Sen lisäksi heidät pestään perusteellisesti suihkussa kerran viikossa.

Hoitajilla on klo 10 paikkeilla aamupala. Kahvia ja leipää ja vaikka mitä tarjoillaan työpaikan puolesta. Samoin lounaalla hoitajat saavat syödä ruuat, joita asukkailta on jäänyt. Ruokaa oli aina enemmän kuin riittävästi.

Nopealta arviolta n. 80% hoitajista polttaa. Usein kokoonnutaan läheiselle ulko-ovelle tupakoimaan ja vaihtamaan kuulumisia. Myös asukkaille on oma tupakointihuone.

Talossa on oma pesula, jonne myös työntekijät jättävät työvaatteensa pestäviksi. Parissa päivässä ne tulevat pukuhuonekäytävälle rekkeihin pestyinä ja silitettyinä.

Osaa asukkaista puhutellaan herrana / rouvana sukunimen kanssa ja osan kanssa hoitajilla on läheisemmät välit ja heistä käytetään myös lempinimiä.

Osastolla on paljon vanhoja esineitä muistuttamassa menneistä ajoista. Täällä on myös suuri puutarha ja katos, jonne asukkaat voivat mennä nauttimaan päivästä.

Työajat on vähintäänkin meidän kolmivuorosysteemiin tottuneelle erikoiset. Yritin tavata paikallisten työvuorolistaa ja se oli hankala! Erilaisia kellonaikavaihtoehtoja oli noin kymmenen. Kun osa työkavereista ensimmäistä kertaa ilmoitti kesken päivän, siinä lounaan jälkeen, lähtevänsä kotiin, kysyin vaan, että ihanko tosissanne olette. Ja sinne menivät. Osa on kotona kaksi tuntia, osa neljäkin tuntia ja sitten he tulevat takaisin töihin jatkaakseen iltaan saakka. Osa-aikaisen työviikon tekeminen on myös yleistä. Monella näytti työvuorolistassa olevan 60-70 prosenttista työaikaa, varsinkin ihmisillä joilla oli lapsia.

Tästä pääsemmekin toiseen järkytyksen aiheeseen, joka paljastui meille, kun muutamana päivänä olimme töissä 17.30 asti. Vanhukset laitetaan petiin kello viiteen mennessä! Selitys oli, että hoitajia on illalla vain kaksi, eivätkä he ehtisi millään laittaa kaikkia ajoissa nukkumaan. Toinen syy oli se, että vanhukset valvovat öisin ja haluavat ajoissa nukkumaan. Ihan varovasti yritin ehdottaa, että mahtaisivatkohan nukkua yöllä, jos menisivät myöhemmin nukkumaan. Suomen kahdeksaan - yhdeksään asti valvominen herätti täällä kauhistusta.

Ruokailurytmi poikkeaa myös totutusta. Aamupala, kahvi/tee ja höttösämpylä voilla ja marmeladilla, tarjoillaan 7.30-9.30. Riippuu ihan suihkutuksista ja päivästä. Sellaista minuuttiaikataulua täällä ei tosiaan ole. Lounas alkaa klo 11.30. Olen nähnyt hyvin erilaisia ruokia näiden viikkojen aikana. Esimerkiksi eilen oli hyvin samantyylistä makaronilaatikkoa kuin Suomessa, jauheliha vaan oli korvattu kinkkusuikaleilla. Yhtenä päivänä lounaalla oli munkkeja vaniljakastikkeessa. Noin kello 13 aletaan tarjoilla kahvia, jonka kanssa on usein kakkua tai hedelmiä. Aina halutessaan vanhukset saavat myös kermapäällysteisiä vanukkaita tai jogurttia. Päivällinen onkin jo neljältä ja silloin on usein kakkua ja kahvia tai jotain muuta yhtä kevyttä ja epäterveellistä.

Olen päässyt täällä myös jakamaan lääkkeitä dosetteihin. Lääkeasia onkin herättänyt jonkin verran kummastusta meissä. Vaikka täälläkin lääkkeet pidetään pääosin lukkojen takana, niin mitenkään kovin tarkkana niistä ei olla. Lääkkeet jaetaan valmiiksi annoskippoihin pöytiin, josta ne toki voi kuka vaan suuhunsa kipata. Joillakin asukkailla on osa lääkkeistä huoneissaan doseteissa. Lääkekärry, jossa on enemmänkin dosetteja, kulkee koko päivän ympäri osastoa ja on pitkiä aikoja jossain nurkassa valvomatta. Täällä siis lääkkeisiin on todella helppoa päästä käsiksi halutessaan.

Listasin myös pikaisesti kummastakin maasta mikä on paremmin kuin toisessa.

Suomessa:

• ruoka on monipuolista
• ihmisiä ei istuteta/makuuteta yhtä pitkiä aikoja paikoillaan kuin täällä
• myöhempi nukkumaanmeno -> yöllä nukutaan

 Itävallassa:

• ilmapiiri, asiakkaille välitetään kiireettömyyden tuntua, vaikka olisi kuinka kiire
• asiakkaista välittäminen, sydämellinen kohtelu ja asiakkaiden ehdoilla toimiminen
• aikatauluttomuus/aikataulun joustavuus
• silmämääräisen arvion mukaan lääkkeitä syödään vähemmän
• virikkeet: radio soi, televisiota voi katsoa, yhdessä laulaminen ja pelaaminen, käytävillä on tauluja sekä muuta rekvisiittaa.

Meidät otettiin kaikkialla erittäin lämpimästi vastaan, puhuimmepa samaa kieltä tai emme.  Pääsimme heti alussa mukaan päivätoiminnan retkelle läheisessä kylässä olevalle mökille, jossa asukkaille tarjottiin ruokaa, mahdollisuus seurusteluun, yhteislauluun ja perinteisestä musiikista nauttimiseen. Siellä meille paljastui myös itävaltalaisten rennompi suhtautuminen alkoholiin. Tarjolla oli olutta, viiniä ja snapseja niin asukkaille kuin hoitajillekin. Kohteliaisuudesta mekin sitten yhdet snapsit kumosimme, kun olimme ensin kertoneet ettei moinen tulisi Suomessa kuuloonkaan.

Asuminen oli järjestetty läheisen oppilaitoksen asuntolassa. Meillä oli oma kerros, jossa ei asunut muita kuin satunnaisesti lyhyitä aikoja. Kummallakin oli oma huone, jossa kolme sänkyä joista valita mieleinen, sekä oma kylpyhuone. Siivooja kävi arkisin joka päivä, vaikka vähempikin siivoaminen olisi riittänyt. Meitä kehotettiin ottamaan omat pyyhkeet, mutta paikan päälläkin olisi ollut. Käytössä oli yhteinen keittiö, jossa ruuan laittaminen oli kieltämättä hankalaa, kun ei ollut astioita eikä uuniakaan. Mikroaterioita tulikin nautittua, sekä paikallista pizzeriaa kannatettua. Kaikki eväät ei valitettavasti pysynyt yhteisessä jääkaapissa tallessa, viereisen käytävän pojat söivät suihinsa niin sipsit, Mars-jogurtin kuin Milka-kahvinkin.

Pinkafeld on mukava pieni kylä, jossa yhden kadun varrelta löytyy kaikki olennainen. Muutama pizzeria, kiinalainen ravintola ja joskus ja jouluna auki oleva kuubalainen paikka. Me ei koskaan päästy sinne aukioloaikaan. Billa oli meidän vakiokauppa ruokaostoksille ja Libro on paikallinen Tiimari. Löytyypä kylästä tatuointistudio ja pari baaria. Tatuointipaikkaa tuli kokeiltua omaan käteen pysyvän matkamuiston muotoon. Bussi Wieniin kulkee monta kertaa päivässä ja matka kestää noin pari tuntia. Bussi on muuten sitten aina myöhässä!

Syksyä odotellessa

Sain tällä viikolla virallisen päätöksen hakemukseeni, ensi syksynä matkaan työssäoppimaan Itävaltaan neljäksi viikoksi! Kerron tarkemmin lisää, kun saan itsekin tietää jotain enemmän, mutta paikka on pieni kaupunki Itävallan Burgenlandin alueella, siellä itäisellä puolella siis.

Jotain pientä ollaan jo luokkatoverini kanssa mietitty viikonloppuihin. Suunnitelmissa olisi nähdä ainakin Innsbruck, Bratislava ja Budapest, sekä tietenkin Wien, jonka kautta saavutaan maahan ja palataan kotiin.

Ihan pieni pakkomielle on kehitelty eräästä linnasta, joka sijaitsee Slovakiassa. Vai mitä sanotte?

2014

Hyvää uutta vuotta lukijoille! Vuosi 2014 tulee olemaan blogissa todennäköisesti melko hiljainen. Mitään reissusuunnitelmia ei tällä hetkellä ole, lähinnä allekirjoittaneen opiskelujen takia.

Vaunu on tänä talvena työn alla, maalaus on jo aloitettu. Netin ja kirjojen vimmainen selailukaan ei ole vielä tuonut mitään selvää suunnitelmaa sisustukseen, mutta onneksi tässä on aikaa miettiä. Voisin jossain välissä päivitellä vaunukuulumisia vähän tarkemmin.

Kivoja vaunuilukohteita Suomessa saa vinkata, toiveissa on tehdä edes muutama viikonloppureissu ensi kesänä!

Kroatian rannoilta Skradinskin vesiputouksille osa 2

Reissun hienoin päivä oli meidän retkipäivä Krkan kansallispuistoon. Alueella on paljonkin nähtävää, mutta ylitse muiden nähtäväksi kohteeksi valikoitui Skradinski buk- vesiputoukset. Matkaa Splitistä on noin 100 kilometriä. Sen voi taittaa nopeammin moottoritietä pitkin, jonka varrella on tietulli tai valiten navigaattorista vaihtoehdon välttää tietulleja. Jälkimmäinen on suositeltava vaihtoehto, sillä näin pääset samalla myös rannalta katsottuna horisontissa siintäville vuorille ja näet matkan varrella kasvavat viininviljelysalueet. Tie kulkee pienten kylien kautta, joissa on myös ruokapaikkoja, mutta bensa-asemia ei ainakaan kovin montaa. Tankkaa siis lähtiessä!

Auto jätetään parkkiin Skradin pikkukaupunkiin, josta matka jatkuu jokilaivalla. Järjestelyt ja kyltit ovat kieltämättä monimutkaiset, sillä useasta opaskirjasta huolimatta mekin oltiin vähän hukassa kuinka toimia. Mikäli siis tulet kylään ison sinisen sillan yli (jostain muualtakin saattaa päästä, en tiedä), aja tietä eteenpäin. Kun pidät joen vasemmalla puolellasi ja seuraat sen rantaa, löydät maksullisen parkkipaikan (muuallekin voit jättää ilmaiseksi, mutta jatka sitten kävellen) ja näin tulet lopulta varmasti infopisteelle, josta voit joko ostaa laivaliput heti (laivaan pääset myös ilman, mutta puistoon et) ja samaa tietä jatkaen saapastelet laivaan. Mikäli et ostanut lippua vielä täältä, sen saa myös perillä ennen vesiputousaluetta olevasta lipunmyyntipisteestä. Liput tarkastetaan portilla.

Pääset tänne myös kävellen, lähtemällä heti ison sinisen sillan pielestä oikealle. Myös siinä voit ostaa lipun heti tai vasta putousten läheltä. Kävelymatkaksi mainittiin jossain tunti, mutta tämä lienee yksilöllistä. Laivamatka kestää noin vartin.

Ja sitten itse putouksille! Ne ovat hurmaavat. Sillan yli kuljettuasi pääset loivia portaita melkein putousten alkupäähän ja vähän kiipeillen myös putousten viereen. Joku urhea oli kiivennyt ihan itse putoukseenkin ja hyppäsi sieltä pää edellä altaaseen. Ja tekipä sen vielä toiseenkin kertaan uimavalvojan pillin vihellyksestä huolimatta.

Me vähemmän hurjapäiset voimme kuitenkin uida putousaltaassa, vähän kauempana itse vesiputouksista. Vesi on ihanan kirkasta ja lapsillekin sopiva matalampi paikka löytyy.

Hintataso Splitissä ja ympäristössä on melko sama kuin Suomessa, ruoka on ehkä hieman halvempaa. Mitään isoja ostoksia ei tehty. Ostoskeskuksissa on paljon saksalaisia ketjuliikkeitä. Ruokakaupoista kokeiltiin Plodine, Konzum ja Kaufland. Suosittelen Konzumia, hyvin paljon samanlainen kuin kotimainen Citymarket! Muita kauppaketjuja ovat mm. Tommys ja meillekin tuttu Lidl.

Mikäli olisin ollut vaunuillen liikkeellä, niin autocampeja eli leirintäalueita löytyy useita. Splitistä Italian Anchonaan mainostettiin lauttamatkoja 20 eurolla. 

Kaiken kaikkiaan matka oli onnistunut ja varsinkin kolmen tunnin lentomatka on miellyttävän lyhyt. Siitä huolimatta tulimme siihen tulokseen, että meidän aktiivisille lapsille olisi saanut olla vieläkin enemmän tekemistä ja toisaalta me vanhemmat kaipasimme lisää helppoutta lomailuun. Jos siis vielä lähdemme rantalomailua kokeilemaan, niin seuraavan kerran ostamme all inclusive-paketin johonkin sellaiseen kohteeseen, jossa hotellilla on oma vesipuisto. Vaikka lentomatka tulee todennäköisesti silloin olemaan vähän pidempi, niin eiköhän siitäkin selviydytä. Ainakin nyt ne menivät kivuttomasti, vaikka viihdykkeenä oli yksinkertaisesti tehtäväkirja ja Nintendo DS.

Loppuun vielä muutama rantakuva. Nämä kaksi ensimmäistä on siis sieltä hiekkaisemmalta rannalta Makarskan tien varrelta. Loput meidän lähirannalta viimeisenä iltana.

 

Kroatian rannoilla Splitissä osa 1

Ollaan oltu viikon verran kotona ja Suomessa on kylmä! Säiden suhteen nimittäin meillä oli erittäin onnistuneesti valittu ajankohta, joka päivä lämpömittari näytti yli 25 astetta eikä tipan tippaa tullut vettä.

Kerrataanpas muutama pieni fakta matkasta, jos en niitä aiemmin vielä ole kirjoitellut. Matkan järjestäjänä oli Apollomatkat, jonka valintaan vaikutti siis kiinnostava kohde ja hinta. Meidän viisihenkisen perheen reissu maksoi alle 2000 euroa, joka oli mielestäni kohtuullinen summa. Laskeskelin mielessäni, että itse lennot ja majoitukset järjestäen hinta olisi voinut olla ehkä vähän alle, mutta ei mitenkään merkittävästi. 

Matkaa lentokentältä Podstranaan, jossa hotellimme Lavica apartments sijaitsi, oli noin 30 kilometriä. Matkanjärjestäjältä ostettuna bussimatkat meidän perheelle olisi maksanut lähemmäs 80 euroa, joka oli mielestäni ryöväystä. Niinpä omatoimimatkailija minussa päätti vuokrata auton. Ilmastoitu, uudehko VW Polo maksoi koko viikolta 136 euroa ja oli todellakin hintansa väärti. Ei tarvinnut kyttäillä bussiaikatauluja ja omalla autolla pääsi juuri sinne mihin halusi ilman vaihtoja. Meillä oli mukana oma Tomtomin navigaattori, jossa oli myös pääpiirteissään Kroatian kartta. Joitain pieniä katuja se ei löytänyt, mutta perille päästiin aina. Pienikulutuksinen auto vei viikossa alle 20 litraa bensaa, vaikka sillä joka päivä ajeltiin ja käytiin yhdellä pidemmälläkin retkellä.

Kolmiomme oli sopivan kokoinen viikon lomaksi, todella siisti ja hiljattain remontoitu. Parvekkeelta pilkotti meri puiden takaa ja ovelta laskeuduttiin portaita rannalle. Ainoa pieni miinus tulee astioiden vähäisyydestä ja uuni sekä astianpesukone olisivat olleet kiva juttu. Yhtenäkään iltana ei kanssa-asukkaat pitäneet minkään moista meteliä, mikä saattoi osaltaan johtua siitä, että turistikausi oli lopussa. 

Pari ensimmäistä päivää vietimme rannalla. Suurin osa ellei kaikki näiden turistikohteiden rannoista, on pientä sileää kiveä, eikä hiekkarantaa. Kyllähän siihen jalka tottui, mutta totuuden nimissä välillä tuli ikävä Havaijin ihania hiekkarantoja. Vesi oli uimalämpöistä, lapset läträsivät joka päivä innoissaan. Me vanhemmat uskaltauduttiin kunnolla veteen oikeastaan vain yhtenä päivänä, kun ajoimme Podstranasta hieman eteenpäin kohti Makarskaa ja pysähdyimme tien vieressä olevalle rannalla. Joka muuten oli hiekkainen!

 Tottakai Splitin keskustassa piti käydä parina päivänä ihmettelemässä. Kiertelimme kuuluisat Diocletianin palatsin rauniot ja hieroimme munkkipatsaan onnea tuovaa varvasta. Tuo palatsi on muuten yllättävä paikka, sillä siellä asuu ihmisiä. Pyykit liehuvat tuulessa ja sivukujat ovat täynnä pieniä putiikkeja. Muutamassa taidekaupassa olisi ollut ihania tauluja, joiden hinta ei ollut hirvittävä. Mikäli siis haluaa jotain erilaista tuoda kotiin matkamuistoksi, niin tuolla kannattaa kierrellä ja katsella.

Me käytiin keskustassa tutustumassa myös luonnontieteenmuseoon. Se on aika pieni ja vaatimaton paikka, ei kannata odottaa hirmuisia, mutta lapsille se on kuitenkin kiinnostava ja ihan mielelläni tuen yhteensä koko porukan viiden euron pääsylipulla kroatialaista luonnontieteen tutkimusta. Museossa ei saanut kuvata, joten jätän teidän harkinnan varaan täällä poikkeamisen.

Splitin keskustasta on noin 10 minuutin kävelymatka Marjanin ulkoilupuiston alueelle. Me hurautettiin suoraan kukkulan vai pitäisikö sanoa vuoren päälle autolla, mutta oli siitäkin vielä kävelymatkaa ylös. Reitin varrelta on huikeat näkymät alas kaupunkiin ja merelle. Vähän riippuen siitä mitä kautta kävelee, matkalle osuu myös pieniä vanhoja kivikirkkoja. Me lähdettiin nousemaan ensimmäiseltä kirkolta rappusia ylöspäin, sillä siinä kohti on viitta kohti eläintarhaa.

Siinäpä oli sitten toinen suloisen pieni kohde. Pääsymaksu koko porukalta oli taas noin viisi euroa ja oltiin aluksi puiston ainoat kävijät. Myöhemmin nähtiin peräti kaksi perhettä. Jälleen kyseessä on Korkeasaaren ja Kolmårdenin tapaisin eläintarhoihin verrattuna olemattoman kokoinen paikka, mutta kyllä me kaikki viihdyttiin. Häkit voisivat olla isompia ja nykyaikaisempia, mutta asiat nyt vain ovat kuten ne ovat. Ehkä pääsylipputuloilla voidaan asioita parantaa. Sikin sokin viereisissä häkeissä oli niin marsuja, papukaijoja, kilpikonnia kuin tiikerikin. Siitä tosin ei nähty vilaustakaan, sillä kuumalla ilmalla tiikerit ovat muissakin eläintarhoissa yleensä piilossa. Karhuja nähtiin ja apinoita, muiden tavallisempien eläinten lisäksi.

Eläintarhan vieressä on myös leikkipuisto, jossa saa vilkkaammatkin tenavat purettua energiaa. Vessa löytyy reitin alussa olevasta kahvilasta ja samassa paikassa on käytettävissä ilmainen wi-fi.

Wi-fi löytyi myös kahdesta ostoskeskuksesta, Onesta ja Jokerista. Samoin lentokentältä ja Krkan luonnonpuistosta. Aika moni kuitenkin tykkää päästä silloin tällöin matkallakin netin äärelle, varsinkin jos perheestä löytyy neljä instagrammailijaa…